Verbaalinen häirintä on häirintää

Onpa turhauttavaa lukea uutisista, miten valta-asemassa oleva mies vähättelee omaa häiritsevää käytöstään vitsinä. Koko jutusta paistaa vahvasti läpi IT-alan bro-kulttuuri, jossa ei ole tilaa naisille.

Alkuviikon aikana on uutisoitu Bitwisen toimitusjohtaja Tomi Mikkosen törkeästä käytöksestä Tampereen teekkarikasteessa. Kyseinen pomo on nöyryyttänyt ja häirinnyt opiskelijoita kaatamalla skumppaa heidän päälleen ja kysymällä “tiedätkö miltä tuntuu kun tullaan käsille - tältä”. Firma oli teekkaritapahtuman yhteistyökumppani ja kun tätä henkilöä pyydettiin poistumaan tapahtumapaikalta, hän kieltäytyi ja päätti sulkea yrityksen pisteen tapahtumassa.

Otetaanpa muutama sitaatti yrityksen toimitusjohtajalta viime päivien uutisista: 

“– Minä en henkilökohtaisesti ymmärtänyt, että se on huono juttu puhua tuollaisia. Olin edelleen 90-luvun teekkaritunnelmissa, hän sanoo.” (YLE)

“– Jos olisin jotakin pidellyt tai kosketellut, niin nyt voisi olla toisenlaiset ajatukset, mutta nyt on kyse sopimattoman vitsin kertomisesta. Niin en näe syytä lähteä toimitusjohtajan paikalta.

Hän kokee, että paha mieli tulee ihmisille nykyään helposti milloin mistäkin.

– Kun kertoo alapäävitsejä, niin ne menevät toisilla enemmän ihon alle kuin toisilla.” (YLE)

“– Setä pyytää kaikilta julkisesti anteeksi, joita on loukannut.” (Aamulehti)

Jokainen päättää itse milloin on oikea aika jättää vastuutehtävät, mutta kerrataanpa yhdessä yksi asia: verbaalinen häirintä on häirintää. 

Häirintää on se, että valta-asemassa oleva toimija alistaa nuoria tekemään jotain nöyryyttävää, jota he eivät itse haluaisi tehdä. Häirintää on se, että sanoo toiselle “tältä tuntuu kun tullaan käsille”. Häirintää on se, että kaataa toisen päälle skumppaa ilman lupaa. Sitä ei voi vähätellä sillä, että toisilla vitsit menee enemmän tunteisiin kuin toisilla. 

Kyseinen yritys on yksi Tampereen teekkareita työllistävä yritys ja siksi raportointikynnys tapahtumien pohjalta on monilla varmasti korkea. Olen kuitenkin valtavan iloinen, että opiskelijat ovat tuominneet Mikkosen törkeän käytöksen ja päättäneet lopettaa yhteistyön kyseisen yrityksen kanssa. 

Mikkosen kommenteista paistaa vahvasti läpi IT-alan bro-kulttuuri. Tuolle kulttuurille on ominaista, että ei osata nähdä ihmisten monimuotoisuutta vaan ajatellaan, että kaikki ovat samanlaisia jäbiä kuin itse on. Silloin ihastellaan toksista maskuliinisuutta ja machoilua. Sen ohjenuoria ovat lauseet kuten “miehet ovat miehiä”, “setä nyt on vähän setä” tai “tiedätkö miltä tuntuu kun tullaan käsille”.

Jos kurkkaat Bitwisen nettisivuille, niin sama kulttuuri paistaa läpi jo etusivulla. “Fetissi koodaamiseen” kuulostaa varmaan joistain hauskalta sanoitukselta, mutta työyhteisöön fetissit eivät kuulu. 

Erityisen surulliseksi tämän kaiken tekee se, että IT-alalla on huutava pula tekijöistä. Vain 27 % tekniikan ja ICT-alojen koulutukseen (yliopisto & amk) hakeutuvista on naisia. Monet IT-alan yritykset ovat ottaneet asiakseen brändätä itsensä yrityksenä, jonne naisia toivotaan erityisesti ja joissa naisia tuetaan. 

https://yle.fi/a/74-20029851 

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000009555331.html 

https://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/uusi-ennatys-naishakijoiden-osuus-tekniikan-ja-ict-alan-koulutukseen

https://www.tampereenteekkarit.fi/fi/uutiset/tampereen-teekkarit-ry-ei-tee-jatkossa-yhteistyt-bitwise-oyn-kanssanbsp

Edellinen
Edellinen

Kokoomus rampauttaa Helsingin kilpailukykyä

Seuraava
Seuraava

Pitää oppia kävelemään ennen kuin ryhtyy juoksemaan