Pitää oppia kävelemään ennen kuin ryhtyy juoksemaan

En ole ehdolla Vihreiden puheenjohtajaksi kesän puoluekokouksessa. 

Olen valtavan kiitollinen siitä kaikesta kannustuksesta mitä olen saanut ja ne jotka tuntevat minut tietävät, että minulla ei ole tapana välttää vastuuta. Minulla ei ole tapana ajatella, että maailmassa on olemassa joku toinen jonka tulee tehdä vaikeat asiat, vaan olen oppinut käärimään hihat ja tekemään itse. 

Jokainen solu minussa huutaa kun kirjoitan tätä tekstiä, mutta tiedän päätökseni on oikea. Minä en ole valmis puolueen puheenjohtajaksi vielä. Minut valittiin eduskuntaan kolme viikkoa sitten ja kansanedustajan työn tekeminen Suomen eteen on minun unelmieni täyttymys. Suhtaudun tähän tehtävään suurella kunnioituksella ja minulla ei ole sellaista harhakuvaa, että olisin valmis. 

Minä haluan opetella eduskuntatyön ja olla hyvä kansanedustaja. Vihreiden ryhmä on kolmasosan pienempi kuin viime kaudella. Tämä tarkoittaa, että pienemmän ryhmän on tehtävä isompi määrä töitä. Minä olen ryhmästämme myös ainoa, joka on ensimmäistä kertaa kansanedustajana. En ole vielä tehnyt yhtään valtiopäivätoimea, enkä neuvotellut sekuntiakaan eduskunnassa.

Minulle on myös sanottu, että momentum on nyt ja mahdollisuutta ei enää tule uudestaan. Ehkä on niin, mutta ei ole reilua haavoittuvaisessa tilassa olevaa puoluetta kohtaan, että minut valittaisiin. Tulen nyt keskittymään eduskuntatyöhön, siihen mihin minut ovat äänestäjät äänestäneet. Minä olen se laitahyökkääjä, jonka vihreä eduskuntaryhmä tarvitsee. 

Olen myös keskittynyt Helsingin politiikkaan viimeiset 2 vuotta ja sitä ennen toiminut puolueen varapuheenjohtajana. Ääneen on myös sanottava, että olen hyvin helsinkiläinen enkä häpeä sitä, mutta jotta voisin johtaa tätä puoluetta on minun opittava tuntemaan puolueaktiivien todellisuus ympäri Suomea paremmin. Joten jatkan nyt sitä, mitä tein puolueen varapuheenjohtajana, eli lähden kiertämään Suomea ja puolueen tapahtumia. Nöyränä ja valmiina oppimaan. 

Kiitos te kaikki, jotka olette kannustaneet. Minä haluan puoleen puheenjohtajaksi, mutta sen hetki ei ole nyt. Pitää oppia kävelemään ennen kuin ryhtyy juoksemaan. 

Fatim Diarra

Edellinen
Edellinen

Verbaalinen häirintä on häirintää

Seuraava
Seuraava

Maaseudullakin pitää voida elää omannäköistä elämää