Näin minusta tuli minä
Olen 36-vuotias Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja, järjestötoimija ja Suomen vanhimman naisten oikeuksia puolustavan järjestön Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja.
Olen aiemmin työskennellyt EU-edunvalvonnan ja kansainvälisten asioiden asiantuntijana kaksi vuotta. Nyt työskentelen yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntijana kansainvälisessä yrityksessä. Kandidaatin tutkielmani 2022 käsitteli raiskauksia ja olen palauttanut graduni tammikuussa 2023. Graduni käsittelee naisten oikeuksien toteutumista Suomessa kansainvälisten sopimusten näkökulmasta.
Kuluneen neljän vuoden aikana olen kaupunginvaltuustossa ajanut naisten ja vähemmistöjen oikeuksia sekä puolustanut sellaista kaupunkia, jossa on tilaa myös hauskalle. ALoitteestani Helsingissä aloitettiin maksuttomien kuukautuistuotteiden jakaminen vähävaraisille ja nuorille sekä käynnistettiin maahanmuuttajan vanhempien matalan kynnyksen kielenopetus.
Järjestötoiminnan puolella olen johtanut Oma Tahto 2020 - raskaudenkeskeyttämisen modernisointi -kansalaisaloitteen tekemistä joka johti Suomen aborttilainsäädännön muuttumiseen sekä tehnyt työtä silpomisen estämiseksi, kuukautisköyhyyden poistamiseksi ja translain puolesta.
Olen puheenjohtanut THLn verkkokurssi antirasismista ammattilaiselle hankkeen ohjausryhmän. Kehitimme 2022 joulukuussa julkastun laadukkaan verkkokoulutuspaketin, joka auttaa ammattilaisia ja opiskelijoita saamaan lisää tietoa antirasistisesta työotteesta sekä hyödyntämään antirasistista työotetta omassa työssään. Olen kouluttanut eri yhteistöjä antirasistisesta työotteesta.
Työni politiikassa ja järjestöissä on osoittanut minulle, että pystyn omalla toiminnallani muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa paremmaksi ja puolustamaan ihmisoikeuksia. Haluan jatkaa tätä työtä eduskunnassa.
Puolustan intohimolla niitä asioita, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä. Minua ei pelota homot tai maahanmuuttajat, vaan taantumuksellinen politiikka. Ilmastonmuutos, koulutus, tasa-arvo ja antirasismi ovat teemojani vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.
Lapsuus ja ne kivualiaat teinivuodet
Olen syntynyt opiskelijaperheeseen Jakomäessä. Olen ihan tavallinen lähiömukelo, joka on juossut lapsena ympäri Jakomäen mahtavia kallioita. En lapsena tajunnut, että meidän perhe oli köyhä. Minun lapsuuteni oli tosi onnellinen, vaikka moniin arjen asioihin vaikutti se, ettei meillä ollut varaa. Lempiruokani oli makaronivelli ja yksi lempipaikoistani oli kirpputori.
Muutimme Munkkiniemeen kun olin 7-vuotias, jotta pääsisin Helsingin ranskalais-suomalaiseen kouluun ja voisin opiskella kummallakin äidinkielelläni. Oppiminen ja lukeminen oli minulle kuitenkin todella hidasta ja vaikeaa. Vanhempani huomasivat oppimisvaikeuteni ja osasivat hakea minulle apua. Oli todella huojentavaa saada vaikeuksiin selitys - minulla oli lukihäiriö.
Kun täytin 15 vuotta, koulusta soitettiin ja kerrottiin, että todistukseni keskiarvo oli niin huono, etten pääsisi lukioon. Pääsin kymppiluokalle, mikä olikin onnenpotku ja pelastus. Siellä neljän hengen ryhmässä minua autettiin oikeasti oppimaan, asioita kerrattiin uudestaan ja sain numerot nousuun kaiken sen teiniangstin keskellä. Vanhempani lupasivat, että jos kymppiluokka menee hyvin, pääsen Kanadaan vaihtoon.
Muistan miettineeni, että en halua elää sellaisessa maassa, jossa 17-vuotias ei voi enää unelmoida tai edes pyrkiä eteenpäin.
Poliittinen heräämiseni tapahtui vaihdon aikana Montrealissa, jossa tutustuin mahtaviin tyyppeihin. Asuin köyhässä kaupunginosassa, jossa nuoret eivät unelmoineet mistään, koska heillä ei ollut juuri vaihtoehtoja elämälleen. Kavereillani oli lähinnä kolme mahdollisuutta: mennä paperitehtaalle töihin, mennä Walmartiin töihin tai synnyttää lapsia kotona. He olivat niin köyhiä, etteivät uskaltaneet ajatella muuta. Muistan miettineeni, että en halua elää sellaisessa maassa, jossa 17-vuotias ei voi enää unelmoida tai edes pyrkiä eteenpäin. Kun tulin takaisin Suomeen päätin, että haluan pitää Suomessa huolta erityisesti maksuttomasta koulutuksesta ja nuorten mahdollisuuksista. Tästä lähti käyntiin minun poliittinen vaikuttamiseni.
Opiskelin Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa, mutta isäni kuoltua halusin palata takaisin kotiin Helsinkiin perheeni luokse. Olin tehnyt liikaa hommia ja tuntui siltä, että kotiin oli hyvä palata. Työskentelin 3,5 vuotta opettajan sijaisena Korsossa. Opetin erityisluokkaa omana luokkanani, sekä historiaa yläkoulussa. Tällöin uskoin, että haluan opettajaksi ja aloitin opinnot Helsingin yliopistossa pääaineenani sosiaalietiikka. Luokkahuoneessa turhauduin siihen, miten monen asian tiellä oli resurssipula. Miten usein en saanut lastensuojelusta apua, sillä ammattilaisten pöydällä oli liikaa asioita. Kun koulun yhteydessä toiminut kirjasto päätettiin lakkauttaa, tein yhdessä oppilaiden kanssa kirjekampanjan kirjaston säilyttämiseksi ja saimme kirjastolle jatkoa.
Ymmärsin kuitenkin opettajavuosieni aikana, että intohimoni on yhteiskunnallisen muutoksen tekemisessä ja hakeuduin EU-edunvalvonnan asiantuntijaksi Suomen ylioppilaskuntien liittoon. Työskentelin EU-politiikan kanssa kaksi vuotta, jonka jälkeen siirryin töihin yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntijaksi kansainväliseen yritykseen. Nykyisessä työssäni tuen yrityksiä yhteiskunnallisessa viestinnässä ja strategioiden toteuttamisessa. Suoritan parhaillaan tutkintoani loppuun Jyväskylän yliopistossa ja tulen valmistumaan vuoden 2021 aikana.
Minut valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 2017 kuntavaaleissa. Vuonna 2021 minut valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.
Toimin Naisasialiitto Unionin puheenjohtajana ja teen viikoittain työtä antirasismin sekä feminismin puolesta.
Riemua arkeeni tuo kuntosali ja se, että maailma muuttuu paremmaksi.