Tupolevin veljeksistä peniskuviin
Tupolevin veljeksistä peniskuviin – pitkä matka on kuljettu, mutta vielä on matkaa jäljellä, kirjoittaa Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra.
Opin viikonlopun peniskuvakeskustelun aikana vanhemmilta feministeiltä Tupolevin veljeksistä. Kyse on siis vuonna 1990 tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa erikoistutkijana toimineelle Marianne Laxénille työmarkkinajohtajien lähettämästä vastenmielisestä kirjeestä, kikkelikortista. Kortissa luki ranskaksi “Vive les hommes” eli “Eläköön miehet”. Siinä oli piirros alastomasta naisesta, joka putosi irvokkaasti sojottavien penisten päälle. Mautonta.
Kortin lähettämisen idea oli syntynyt pitkän (ja varmasti kostean) illallisen jälkeen vaikutusvaltaisten miesten, Tupolevin veljesten päässä. Näitä alkuperäisen kikkelikortin isiä olivat valtakunnansovittelija ja entinen STTK:n puheenjohtaja Jorma Reini, Liiketyönantajain Keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Pellikka, johtaja Stig-Erik Leiponen, Teknisten Liiton puheenjohtaja Tenho Olin, Erorahaston toimitusjohtaja Jarmo Tammenmaa ja Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mauri Moren.
Tekstinä kortissa luki ”Palkkaerot poistettava, keskitytään olennaiseen” – ja tyypit kehtasivat laittaa vielä nimet alle.
Tämä peniksillä pelottelu, yritys hiljentää naisasianaisia on pöljä suomalainen perinne. Vaikka Tupolevin veljesten idioottimainen käytös herätti aikanaan vastareaktion ja keräsi kansalaisadressin, jonka allekirjoitti 3 800 naista ja 500 miestä, on sama pippelipelottelu jatkunut.
Minä ja moni muu julkisuudessa oleva nainen saamme edelleen näiltä vekkuleilta pilipossukoilta kuvia heidän armaista löllyköistään. Viime viikolla asiasta keskusteltiin lehtien sivuilla ja Twitterissä. Nyt melkein viikko Helsingin Sanomien kirjoituksen jälkeen voin todeta, että viesti meni perille. Sain kuvia näistä lörväkkeistä vain yhden yön aikana, sitten se loppui. Peniskuvien karnevalisointi johti siihen, että lopulta varsin moni ymmärsi sen loputtoman hassuuden, joka niihin kuviin sisältyy. Samalla yhä useampi nainen on kertonut minulle siitä, kuinka hekin saavat kuvia näiden oman elämänsä supersankareiden löllyköistä. Jälleen kerran se, että me feministit emme suostu hiljaisen uhrin asemaan osoittaa sen, miten typerästä ja lapsellisesta ahdistelun keinosta on kyse. Sen sijaan riisumme nämä pilit pelosta kuin banaanin kuorestaan.
Itse opin tästä sen, että vaikeneminen ei ole kultaa, vaan todellisuus muuttuu ainoastaan puhumalla. Siskot, meillä on valta ja me muutamme maailmaa, mikäli me niin tahdomme.
Teksti on julkaistu Naisasialiitto Unionin Puheenjohtajan kolumnina.
