Minun Suomessani jokaisella postinumerolla saa laadukasta opetusta

Viime päivinä on uutisoitu raflaavilla otsikoilla koulujen oppimistuloksista, varhaiskasvatuksesta ja erityisesti Suomi toisena kielenä -opetuksen laadusta.

Olen opettanut 3,5 vuotta yhdellä Suomen köyhimmistä alueista ja tiedän arjen kautta, miten hankalaa on ponnistaa omaan potentiaaliin, jos perhe ei syystä tai toisesta voi tukea pientä oppijaa.

Minun Suomessani jokaisella lapsella tulee olla pääsy laadukkaaseen koulutukseen.

Se tarkoittaa sitä, että varhaiskasvatuksessa jokainen lapsi oppisi puhumaan suomea sillä tasolla, että pärjää opetuksessa. Minun Suomessani opettajilla on aikaa keskittyä opetustyöhön. Kun puhutaan maahanmuuttajien lapsista, on tärkeää myös muistaa että yksi kenkä ei sovi jokaiseen jalkaan, vaan tarvitaan useita ratkaisuja. Pienemmät ryhmäkoot, enemmän koulutettuja opettajia ja paremmat tukipalvelut auttavat erilaisia oppijoita oppimispolun alkutaipaleella.

Kun oppilas tulee peruskouluun, myös kielellistä kehittymistä täytyy tukea. On käsittämätöntä, että valmentavaa opetusta annetaan kalenterin, ei oppijan tarpeen mukaan. Myös Suomi toisena kielenä -opetusmateriaalien vähyys vaikeuttaa oppimista. Tätä kaikkea pystyisimme Helsingissä tukemaan positiivisen diskriminaation rahoituksella.

Meidän täytyy myös päästä irti retoriikasta, jossa Suomen heikentyneet Pisa-tulokset johtuvat maahanmuuttajista. Meillä Suomessa kolmasosa oppilaista on jonkinlaisen tuen piirissä. Tämä jo itsessään kertoo, että kyse ei ole maahanmuuttajista, vaan tavallisista lapsista ympäri Suomen.

Minun Suomessani jokaisella postinumerolla saa laadukasta opetusta eikä vanhempien tarvitse koulushoppailla “hyviä kouluja”. Tämän vuoksi meidän pitää vahvistaa erityisesti niitä kouluja, joissa oppilaiden vanhemmilla on matalampi tulotaso ja muuten haastavammat lähtökohdat. On koko yhteiskunnan etu, että päätämme torjua alueiden eriytymistä ja syrjäytymistä.

Tämä kolumni on julkaistu Helsingin Uutisissa 28.1.2023.

Edellinen
Edellinen

Kuka auttaisi lahjakasta maahanmuuttajalasta?

Seuraava
Seuraava

Mukava mies ei murhaa naista