Maksuttomat menkat etenee - me teimme sen! Kiitos!

Vähän yli vuosi sitten aloitimme Naisasialiitto Unionissa aktiivisen työn kuukautisköyhyyden poistamiseksi. Nostimme varapuheenjohtaja Elina Nikulaisen toimesta tämän keskusteluun twitterissä ja haastoimme poliittiset puolueet muuttamaan ohjelmiaan, niin että kuukaustistuotteiden arvonlisäveroa lasketaan muiden terveydelle vättämämättömien tuotteiden tasolle. Onnistuimme tässä ja saimme suuret puolueet muuttamaan ohjelmiaan.

Tämän jälkeen haastoimme yksittäiset valtuutetut tekemään aloitteita asian edistämiseen kuntatasolla. Itse tein aloitteen Kuukautisköyhyyden poistamiseksi Helsingissä Amanda Pasasen ja Alviina Alametsän kanssa. Esitimme, että nyt kartoitetaan maksuttomien kuukautisvälineiden erilaisia jakelumahdollisuuksia nuorille ja vähävaraisille. Samalla tulee valmistautua rajatun kokeilun käynnistämisen maksuttomien kuukautisvälineiden jakamisesta perusopetuksessa ja toisen asteen oppilaitoksissa vuoden 2022 talousarvion puitteissa.

Me voitimme tämän äänestyksen. Kiitos tuesta Demarit, Vassarit, Keskusta, RKP ja Feministit. Yhdessä me saimme tämän muutoksen aikaan.

Valitettavasti keskustelun aikana käytettiin sellaisia puheenvuoroja aloitetta vastustavan ja valtuuston suurimman puoleen toimesta jossa sanotiin, että

” Ennenkin on naiset kärsineet menkoista”

”Jos ei ole varaa niin sen voi kuukautissitteen varmaan ommella vanhasta t-paidasta”

Nämä kommentit kertovat minulle siitä, että meillä on vielä valtavasti työtä tehtävänä kuukautistabujen purkamiseksi. Tänään otimme yhdessä ison askellen. Kiitos

Vähävaraiselle ihmiselle kuukautisvälineisiin kuluva summa voi muodostaa merkittävän osan kuukauden tai viikon budjetista. Terveyssiteet ja tamponit maksavat käyttäjälle kuukaudessa parista eurosta jopa kymmeneen euroon. Kenenkään ei tulisi joutua valitsemaan käyttääkö rahansa ruokaan vai kuukautisvälineisiin.

Kuukautisköyhyys koskee monia menstruoivia ihmisiä Suomessa. Kuukautisköyhyys on kuitenkin edelleen tabu ja vain vähän on tehty siihen puuttumiseksi.

Vähävaraiselle ihmiselle kuukautisvälineisiin kuluva summa voi muodostaa merkittävän osan kuukauden tai viikon budjetista. Terveyssiteet ja tamponit maksavat käyttäjälle kuukaudessa parista eurosta jopa kymmeneen euroon. Kenenkään ei tulisi joutua valitsemaan käyttääkö rahansa ruokaan vai kuukautisvälineisiin.

Jokaisella tulee olla oikeus valita itse omat kuukautisvälineensä oli kyseessä sitten kuukuppi, tamponit tai terveyssiteet. Nyt Helsingistä tulee edelläkävijä kuukautisköyhyyten liittyvän tabun rikkomisessa ja käymme työhän, jotta kaikilla on kaikilla oikeus hyviin kuukautisiin taloudellisista resursseista riippumatta.

Edellinen
Edellinen

Aloite 2.6.2021 Helsingistä Pinkki kaupunki

Seuraava
Seuraava

Loppu romanien syrjinnälle