Mixed Finns blogi

💡 Minulle itselleni se mistä olen kotoisin on ollut aina päivän selvä. Minä olen helsinkiläinen ja suomalainen. Isäni on kotoisin Malista ja äitini Suomesta. Olen kasvanut Helsingissä ja käynyt kouluni täällä. Minulla on sukua molemmissa maissa, sekä ympäri maailmaa. Olen onnekas siitä, että tunnen molempien vanhempieni kulttuurit sekä kielet ja sen, että meillä kotona kannustettiin suhtautumaan maailman uteliaasti. Jos minua pyydetään kuvailemaan identiteettiäni niin käyttäisin sanoja nainen, helsinkiläinen, suomalainen, ruskea ja feministi. Ne kuvaavat sitä kuka minä olen ja mikä on suhtautumiseni maailmaan.

🔍 Teen töitä todella valkoisessa Suomessa. Olen nimittäin poliitikko. Istun viikoittain kokouksissa ja neuvotteluissa valkoisten ihmisten kanssa. Olen lähes poikkeuksetta ainoa ruskea ihminen huoneessa. Minun kokemukseni ovat erilaisia kuin valkoisten. Minä pistän aina silmään. En voi ottaa vapaapäivää omasta vähemmistöidentiteetistäni, sillä kuulun näkyvään vähemmistöön.

💬 Minä en voi valita, edustanko vähemmistöä vai en. Ennen kuin avaan suuni, muut kategorisoivat minut sen perusteella miltä minä näytän. Minulle puhutaan helposti kadulla ja kahviloissa englantia kun oletetaan, että en osaa suomea.

Minun uskontoani arvuutellaan ja minulta kysytään mitä heimokieliä osaan, minun suomen kieltäni kehutaan, mutta siitä kuvitellaan löytyvän jotain aksenttia. Aika usein ole ainoa ruskea ihminen huoneessa. Kun opetin, olin ainoa ruskea opettaja. Kun minut valittiin ylioppilaskunnan hallitukseen, olin taas ainoa ruskea. Yliopiston rehtori halusi, että menen kuvissa aina eturiviin jotta “voi näyttää miten meillä täällä kaikenlaiset opiskelijat pääsevät etenemään”. Sama meininki jatkuu edelleen liian monessa paikassa, seurakuntaneuvostossa, työhaastattelussa, työssä, poliittisissa kokouksissa ja neuvotteluissa.

🧠 Rasismia on vaikeaa ymmärtää, ellei siitä ole kokemusta. Minulta on kysytty kaupunginvaltuuston kokouksessa, olenko koskaan kohdannut rasismia. Minulle on sanottu, että minä olen ”ok musta”, sillä en ole ”sellainen musta”. Nämä ystävälliseksi tarkoitetut kommentit paljastavat sen valtavan rasismin, joka piilee monien mielissä.
Nuo kommentit antavat minulle lisää voimaa siihen työhön jota teen. Minun ääneni on merkityksellinen ja minun kokemukseni ovat merkityksellisiä. Niiden on kuuluttava. Minun kokemukseni eivät nimittäin ole vain minun, moni muu ruskea ja musta suomalainen jakaa ne.
Minulle on tärkeää tukea muita nuorempia mustia ja ruskeita ihmisiä. Näyttää oman esimerkin kautta että myös politiikassa on tilaa meille. Meidän äänemme on aivan yhtä tärkeä. Pyrin nostamaan ja avaamaan ovia nuoremmille, sillä toivon, että pystyn vaikuttamaan siihen, että joidenkin vuosien kuluttua yhä useampi ruskea ja musta haluaa lähteä tekemään töitä paremman maailman puolesta.